Tarjoamme tehokkaat ja monipuoliset digimarkkinointiratkaisut. Lähde sinäkin tavoittelemaan kasvua ja liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon!
Toteutamme laadukkaan Google-mainonnan tarpeeseesi. Avaimet käteen palvelussa teemme kaiken tunnusten luomisesta sitten analytiikkaan.
Google on vieläkin tehokkain tapa mainostaa tuotteita / palveluita. Olemmekin erikoistuneet Googlen hyödyntämiseen markkinointikanavana.
Tekoälyratkaisut ovat olennainen osa modernia liiketoimintaa. Tarjoamme monipuoliset tekoälyratkaisut markkinoinnin tueksi.
Aloitimme yhteistyön Sähköpyörät.net Oy:n kanssa tammikuussa 2025, jonka aikana yritys on kasvanut kymmenientuhansien eurojen liikevaihdosta monen miljoonan pyöräliikkeeksi. Markkinointi on ollut keskeisessä roolissa ja parhaimmillaan on saavutettu yli 34 000 %:n ROAS (Return on Ad Spend), eli 340 € myyntiä jokaista sijoitettua euroa kohti.
Teemme hakusanamainonnan alusta loppuun avaime käteen periaatteella, itse mainoksen luonnista analytiikkaan asti. Hakusanamainokset näkyvät Googlessa ensimmäisenä ja ovatkin yksi tehokkaimpia mainonannan keinoja. Hakusanamainonnassa maksat vain tuloksista!
Shopping Ads mainokset ovat Googlen mainoksia, missä näkyy konkreettisesti tuote, hinta, nimi ja myyjä suoraan heti haun jälkeen. Shopping Adsin käyttä saat laadukkaimmat kävijät verkkokauppaan!
Display mainonnassa luodaan “bannereita” verkkosivuilla esimerkiksi Youtubessa, Gmailissa ja muissa verkkosivuissa. Display mainokset ovat tehokas tapa mainostaa muiden digimarkkinointi keinojen rinnalle.
Digimarkkinointiratkaisut ovat loistava apukäsi tukemaan myyntiänne. Varmistamme laadukkaalla tekemisellä ja tarkalla analytiikan seurannalla myyvät tulokset ja olemmekin aktiivisesti yhtreydessä asiakkaisiimme oli mainoskanava mikä hyvänsä. Liity tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon alta!
Digitaalinen markkinointi tarkoittaa kaikkia niitä markkinointitoimenpiteitä, joita toteutetaan verkossa tai digitaalisissa kanavissa. Se kattaa muun muassa verkkosivut, hakukonemarkkinoinnin (SEO ja Google Ads), sosiaalisen median, sähköpostimarkkinoinnin, sisällöntuotannon, videomarkkinoinnin sekä erilaiset automaatiotyökalut, joiden avulla yritys voi tavoittaa, sitouttaa ja konvertoida asiakkaita tehokkaasti.
Digitaalinen markkinointi on tärkeää, koska asiakkaiden ostopolku on siirtynyt verkkoon. Ennen päätöstä ostaa tai ottaa yhteyttä, asiakkaat etsivät tietoa, vertailevat vaihtoehtoja ja muodostavat mielikuvia yrityksestä verkon kautta. Ilman vahvaa digitaalista läsnäoloa yritys jää helposti kilpailijoiden varjoon. Digitaalinen markkinointi ei siis ole vain vaihtoehto perinteiselle markkinoinnille.
Digimarkkinoinnin aloittaminen ei vaadi suurta budjettia tai monimutkaisia järjestelmiä, tärkeintä on aloittaa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Ensimmäinen askel on määrittää, ketä haluat tavoittaa ja mitä haluat saavuttaa: tunnettuuden kasvua, liidejä vai myyntiä. Kun tavoitteet ovat selvät, voidaan valita sopivimmat kanavat, kuten sosiaalinen media, hakukonemainonta tai sisällöntuotanto.
Digimarkkinoinnin voi aloittaa kustannustehokkaasti esimerkiksi yhteistyössä meidän kanssa, jolloin saat käyttöösi valmiit työkalut ja asiantuntevan tuen. Pienellä kynnyksellä voit myös kokeilla digimarkkinointia itse, esimerkiksi perustamalla yrityksellesi mainostilin sosiaalisen median kanaviin tai luomalla kampanjan Google Adsiin.